torstai 24. maaliskuuta 2011

Plääh.


Mulla loppu Bloggerin tallennustila, enkä osannu lisätä sitä tähän blogiin. Niinpä perustin uuden, TAAS. Toivottavasti mun lukijat löytää sinne, eikä kaikki huku näihin jatkuviin muuttoihin. Ylhäällä sneak peak, kannattaa siis mennä katsomaan www.ellinnn.blogspot.com !

STILL LOVING YOU ALL 

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Despite all my rage I am still just a rat in a cage

Aloin lukemaan blogeja varmaankin vuonna 2007 ja ensimmäisen oman blogini perustin vuonna 2008, eli kolme vuotta sitten (ei hitto mä oon vanha). Tuo ensimmäinen blogi on muuten aika hauskaa luettavaa :D Melko pian aloitin kuitenkin uuden blogin tällä Changing My Style Again-nimellä ja sitä pidinkin säännöllisesti peräti kahden vuoden ajan, kunnes siirryin tähän osoitteeseen, aika pitkälti samalla sisällöllä tosin.



Pidän blogia oikeastaan siksi, että saan kuvata/julkistaa päivän asuja :D Ei, mutta ihan oikeasti, joskus tuntuu niin turhalta pukeutua tosi hienosti ilman, että kukaan sitä näkee/arvostaa. Minä kun en ole vielä toistaiseksi asunut kuin tämmöisissä junttimaisissa pikkukaupungeissa, jotka nyt eivät varsinaisesti kannusta pukeutumaan muuhun kuin tuulihousuihin ja huppariin. Minä en kuitenkaan tiedä moniakaan mukavempia asioita, kuin huolellisesti pukeutuminen ja asujen miettiminen. En nähtävästi pienenä leikkinyt tarpeeksi barbeilla? Silloinkin muuten en ikinä jaksanut varsinaisesti leikkiä niillä, vaan mieluummin vain puin niitä eri asukokonaisuuksiin.


Blogini on minulle myös eräänlainen päiväkirja. Semmoista "rakas päiväkirja, tänään heräsin, puin ja söin"tyyppistä päiväkirjaa en nimittäin ole ikinä jaksanut pitää. Ongelma on vain siinä, että en juurikaan ajattele, että tätä lukee joku, saatikka sitten joku täysin vieras ihminen! Tai vielä pahempaa, joku puolituttu... Viime aikoina olenkin yrittänyt jättää ne kaikkein henkilökohtaisimmat asiat blogin ulkopuolelle, en kyllä ole tainnut onnistua kovinkaan vakuuttavasti?

Toinen asia, mikä minua blogissani ärsyttää, on tekninen puoli. En vaan osaa/jaksa tehdä tästä semmoista hienoa, vaikka olen vieläpä tämmöisen media-alan opiskelija. Säälittävää, kerrassaan säälittävää. Ja kuten olen sanonut aiemminkin, myös kuvien ja kirjoituksen surkea taso ärsyttävät suuresti. Ongelmana tässä on tietenkin se, että minulla ei ole edes omaa kameraa ja aikakin on aika tiukilla. Kirjoitusteni taso riippuu yleensä ihan fiiliksestä, valitettavasti se paras kirjoitusinspiraatio iskee yleensä pahimpaan mahdolliseen aikaan, esimerkiksi keskellä yötä, töissä tai muussa vastaavassa paikassa. Siinä on vähän turha kirjoittaa ideoita ylös, kun ei niihin kuitenkaan enää saa sitä samaa fiilistä jälkikäteen.


Tämä asu on viime viikolta, Sirri on ollut matkoilla, joten minulla ei ole kameraa. On muuten jännä huomata, miten ei yhtään huvita pukeutua, kun ei kuitenkaan saa kuvattua sitä asua ja se menee ihan "hukkaan". Joudun pitämään tätä blogia varmaan loppuelämäni, jotta jaksan pukeutua johonkin muuhunkin, kuin ensimmäiseen käteen osuvaan mekkoon.

Tässä asussa en tuntenut oloani yhtään kotoisaksi, olen jotenkin niin kasvanut tämmöisen synkistelyvaiheen yli. Nykyään haluaisin vain jatkuvasti pukeutua söpöihin ja pirteisiin mekkoihin. Toisaalta sunnuntaina haaveilin koko päivän tulevista lapsistani (niin mistä?) ja eilen kuuntelin Mikael Gabrielia ja haaveilin Summer Up-festareissa, jotka näyttävät kaikkien aikojen teinifestareilta, joten en oikein enää muutenkaan ole ihan oma itseni. Olen joko sekoamassa tai aikuistumassa, periaatteessa sama asia.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

What is love?

Jos lässytys-/nyyhkyilyjutut ei kiinnosta, niin skippaa tämä. Meikä on nimittäin niin ällön romanttisella tuulella, ettei mitään rajaa! Oon kattonu tänään Bridget Jones kakkosen ja Love Storyn, enkä siltikään oo saanu tarpeekseni. Kumpikin leffa on muuten ihan älyttömän hyvä, suosittelen! Ja kannataa ostaa toi Bridget Jones-dvd, siinä on ihan mahtavat ekstrat. Poistetuista kohtauksista ketunmetsästys on ehdottomasti katsomisen arvoinen! Vieläkin sattuu mahaan kun nauroin niin paljon :D Ja sit siinä oli semmonen Who's you man-testi ja mulle tuli tulokseks MARK ♥

Ja se Love Story. En oo ikinä ennen itkeny niin paljon leffaa kattoessa (ja mähän itken yleensä leffassa ku leffassa). Mun tyyny on vieläkin ihan märkä. 

Minähän olen melkoisen romanttinen luonne. Mitä nyyhkympi kirja tai leffa, sitä enemmän minä pidän (ja itken). Tosielämässä en ehkä kuitenkaan ole niin romanttinen? Kaikki semmoset perinteiset eleet, kuten kukat ja suklaarasiat, on mun mielestä aika teennäisiä - tai sitten olen vain katkera, kun en ole ikinä moisia saanut :D 

Oon ehkä siitä outo tyttö - ja romantikko- että en todellakaan oo suunnitellu häitäni. En oo ees itseasiassa ikinä ajatellut koko asiaa :D Kyl mä toki voisin naimisiin mennä, mutta hei, ne hääthän on vaan yks iso tapahtuma. Mun mielestä paljon tärkeämpää olis suunnitella sitä arkea ja loppuelämää yhdessä. Mun suurin haave olis tavata joku ihana, jota rakastaisin vielä mummelinakin :) En tiedä mitään suloisempaa kuin semmoiset vanhat pariskunnat, jotka esimerkiksi kävelee käsi kädessä kaupungilla. Awwwww <3

Oon myös päättäny, että jos ikinä menen naimisiin, niin en eroa. Mun mielestä nykyään annetaan periksi ihan liian helposti. Tai sitten ihmiset vaan menee liian heppoisin perustein naimisiin? Kuka tietää. 

Oon nyt niin viehättynyt näistä listoista, että tein sellaisen taas.

Top10: Mitä rakkaus on?


1. Toisen hyväksymistä juuri sellaisena kuin tämä on.

2. Yhdessä oloa/laiskottelua/mönsköilyä/loikoilua.

3. Toisesta kiinnipitämistä. Tukemista. Voiman antamista.

4. Hassuttelua. Nauramista. Hulluttelua.

5. Läheisyyttä. Hymyilemistä.

6. Yllätyksellisyyttä. Hetkeen tarttumista. Seksiä.

7. Pussailemista. Sitä tunnetta, kun toisesta ei vain saa tarpeekseen.

8. Halailua. Toisen kehumista (jos mä olisin toi poika, en tekiskään muuta ku kehuisin ton tytön hiuksia; ne on JUMALAISET).


9. Lisää pussailua. Hehkumista. Toisen silmissä hyvältä ja seksikkäältä näyttämistä. Muiden silmissä hyvältä ja seksikkäältä näyttämistä (koska rakastuneena ihmiset vaan näyttää paremmilta).

10. Arkea. Yhdessä tekemistä. Erikseen olemista. Toisen ikävöimistä.

Ja loppuun vielä rakkausbiisien top5.

Ronan Keating - When You Say Nothing At All



Sugababes - Too Lost In You


Samuli Putro - Minä rakastan sinua


The xx - Islands


Snow Patrol - Chasing Cars

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kuumia naisia

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä itsensä kanssa samaa sukupuolta olevien henkilöiden ulkonäköä ei voi ihailla/arvostella. Minulla ei ainakaan ole ollut tässä asiassa ikinä pienintäkään ongelmaa :D Tasapuolisuuden nimissä ajattelin siis tehdä myös kuumista naisista oman listan. Tästä tosin tulee vain hot top5.


Sivuhuomiona sanottakoon, että mun mielestä kauneinta naisissa on HIUKSET (erityisesti punaiset/pitkät/kiharat), silmät ja hymy.




5. Nelliina

Tää on taas sarjassamme asioita, joita ei ehkä kannattaisi julistaa julkisesti, mutta mun mielestä Nelliina on vaan niin kaunis :) Ja hänellä on tietenkin myös aivan ihana tyyli ja huumorintaju.







 4. Dita Von Teese

 Ihailen suunnattomasti.









3. Julia Roberts

Ihana! :) Julia on yksi viimeisiä Filmitähtiä isolla F:llä, näyttelijätär, jossa on sellaista vanhan ajan glamouria. Johtuu varmaan tuosta aseistariisuvasta hymystä ja suorasta nenästä.







2. Olivia Wilde

Nää Olivian kasvonpiirteet on niin vertaansa vailla! Ja nuo silmät...








1. Keira Knightley

Mun mielestä maailman kaunein nainen. Piste.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kuumia miehiä

Meri edellä, minä perässä, taas. Miesten listaaminen on niin kivaa! Pahoittelen tilkkutäkkimäisyyttä, minä ja Blogger ei vaan olla kavereita.





















10. Bradley Cooper

Mun mielestä ihmisissä - ja näin ollen myös miehissä - kaikkein näteintä on hymy. Ja tällä miehellä se on kertakaikkiaan hurmaava! Eikä noi silmätkään nyt ainakaan pahenna asiaa... Tän roolihahmotkin on niin söppäniä, ihastun niihin aina :D












9. Marshall Allman

Mietin vaikka kuinka kauan, että kuka ihme tää True Bloodin Tommy oikeen on ollu aiemmin, ku oli niin tutun näkönen... Paon LJ tietenkin! Kuolasin sen perään jo sillon, heti Wentworth Millerin jälkeen. Tää on ihan ylisöpö ja tommonen tietty poikamaisuus vetoaa muhun nyt ja ikuisesti, aamen.
























8. Colin Firth

Ehkä hiukan vanha listan muihin jäseniin verrattuna, mutta ah, niin perinteisen komea. Ja se miehisyys. Ja brittiaksentti!


Darcynä Colin on ehdottomasti parhaimmillan. Oli etunimi sitten Mark...




... tai Fitzwilliam.














7. Alexander Skarsgård

Kun True Blood alkoi, en ymmärtänyt yhtään, mitä jotkut näkivät tässä kalpeassa ruotsalaismiehessä. Eikö tuollaisia ole Suomessakin ihan yllin kyllin? En tiedä onko se se Ericin ylivoimainen seksikkyys vai mikä, mutta herranen aika, kyllä minä ainakin menisin ihan sekaisin, jos tälläisiä tyyppejä tuolla kadulla vastaan tulisi.










6. Jonathan Tucker

Kun Donnellyn mafiaveljekset-sarja loppui, niin minä ihan oikeasti itkin, eikä se johtunut pelkästään surullisista juonenkäänteistä.









5. James McAvoy


Kuumin.

























4. Ville Larinto


Mietin hetken, että onko ihan ok hehkuttaa blogissa poikaa, joka on lähes mun ikänen, suomalainen ja vieläpä mun pikkuveljen Facebook-kaveri? Nimittäin on ihan mahdollista, että esimerkiks sen tyttöystävä tai kaveri tai joku vois mahdollisesti vaikka lukea tämän. Mutta sitten aattelin, että menköön, pakkohan listalla on yks blondi ja yks urheilija olla. Tässä ne nyt tulee nätisti samassa paketissa.

Tää Ville on niinku suoraan yläasteikäisen minäni märistä unista. Urheilullinen, kapeat kasvot ja tommonen söpö pystytukka. (Mun kaverin mielestä kaikki mun mielestä ihanat pojat näytti ihan ruohonleikkurin alle jääneiltä :D Mut toisaalta se itte tykkää pitkähiuksisista intiaaneista, joten ehkä sen mielipiteellä ei oo niin väliä.)







3. Felix Zenger


Mun mielestä ehdottomasti kuuminta on musiikot ja miehet, jotka on hyviä jossakin. Felix on vähän niinku molempia. Ja ennen kaikkea hurjan söpö! :)







2. Tommy Lindgren


Muusikko, todellakin hyvä jossakin, hyvännäköinen ja vielä fiksukin!




1. Jonttu-Fantti









Jee, kello on kaks. Olikohan tää taas ihan tän arvosta? 




P.S. Ainoa syy siihen, että Vin Diesel ei oo ykkösenä on se, että siitä herrasta on mun taholta kuultu jo ihan tarpeeksi. 


VIN <3